Elina Sipilä

Elina Sipilä aloitti sellonsoiton kuusivuotiaana Tampereen konservatoriossa opiskellen Lauri Voipion sekä myöhemmin Turun konservatoriossa Timo Hanhisen oppilaana, ja vuonna 1998 hän jatkoi opintoja Sibelius-Akatemiassa professori Arto Noraksen johdolla. Diplomitutkinnon Sipilä suoritti erinomaisin arvosanoin keväällä 2002, ja valmistui samana keväänä musiikin maisteriksi.  Sipilä on soittanut eri kokoonpanoissa runsaasti kamarimusiikkia esiintyen Suomen lisäksi useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa. Vuonna 1998 hän voitti erikoispalkinnon Turun sellokilpailussa. Hän on myös esiintynyt Turun kaupunginorkesterin, Turun Akateemisen Orkesterin sekä Jyväskylä Sinfonian solistina. Vuosina 2002-2003 Elina Sipilä toimi Jyväskylä Sinfonian sekä Helsingin Kaupunginorkesterin  soolosellistinä. Syksystä 2003 hän on työskennellyt Tampere Filharmoniassa hoitaen kaksi vuotta myös orkesterin soolosellistin sijaisuutta.

 

Soittamisen lisäksi Elinaa pitää kiireisenä ja onnellisena tyttäret Ella ja Milla. Muita tällä hetkellä kylläkin liian vähälle huomiolle jääneitä intohimoja ovat kankaat, ruoka ja kirjat.